Aamu

onko nyt aamu jota odotin
heleä valo kuultaa verhojen läpi
mua kutsuvat linnut nuo vanhat ystävät
liittyisit mukaan, nyt kukkivat omenapuut

ja riemu on suunnaton
silti uskallusta vailla

sireenin tuoksu vienosti hyväilee
huoneen poikki mun jättäen autuuteen
uupuneen unet väistyneet viimeinkin
jos luonani ois taas elo ihmeellinen

ja riemu on suunnaton
miksi uskallusta vailla

vie mut hyökyaaltojen harjalle
hukkuis pelkoni pyörteisiin
kanna tuuli takaisin rauhani rannalle
niin olen kaivannut valkeuteen

talvisen aamun muistan sen kalpean
jo heikolle laulun hyräilin viimeisen
sain muistoksi kellon jonka viisarit
kerran revin ne irti ja juoksin ne pellolle

se riemua suurinta
ei uskallusta vailla

vie mut hyökyaaltojen harjalle
hukkuis pelkoni pyörteisiin
kanna tuuli takaisin rauhani rannalle
niin olen kaivannut valkeuteen

vie mut hyökyaaltojen harjalle
hukkuis pelkoni pyörteisiin
kanna tuuli takaisin rauhani rannalle
niin olen kaivannut valkeuteen