Sadepisaroita ohituskaistoilla
🎵 1812 characters
⏱️ 4:35 duration
🆔 ID: 13510104
📜 Lyrics
Sinä iltana taivas oli purppuraa
Sinistä unta tummanpuhuvaa
Ja se sai meidät näyttämään hyvältä
Sinä puit seinät täyteen saavutuksia
Vuosikertaviini surullisii ajatuksia
Sanoit meil ei oo itseämme kummempaa
Poltimme savukkeita ranskalaiselta parvekkeelta alastomina
Ja se sai meidät näyttämään hyvältä
Aamulla olisimme vain varjoja toisillemme tästä yöstä
Kysyin uskottaisko siis johonkin suurempaan
Ja hetken maailma oli kaunis
Niinkuin se laulussa voisi soida
Aika pysähtyi ja meillä oli syy uskoa parempaan ja ihannoida
Maailma oli kaunis
Niinkuin se laulussa voisi soida
Ja ohituskaistoilla menneisyys satoi sadepisaroina
Olen rakastanut monia, mutten ketään niinku itseään
Pelännyt sunnuntaisin yksinäistä pimeää
Ja sinä kerroit tunteneesi samoin
Halusin Lontooseen sinä Pariisiin
Missä vastaantulijat on kasvottomii
Sovimme nähdään puolimatkassa ja tutustutaan
En enää koskaan ihastu
Kuiskasit hiljaa, tiedät siitä jo liikaa
Ja minä kerroin tunteneeni samoin
Kaksi eksynyttä, saman taivaan alla
Nukahdimme vieraina lattialla
Paikkaan, jota kodiksi kutsutaan
Ja kun heräsin päivä oli vaihtunut
Sinä olit ilmaan haihtunut
Löysin lattialta viestin siinä luki kaunokirjaimin kiitos

⏱️ Synced Lyrics
[00:14.42] Sinä iltana taivas oli purppuraa
[00:17.62] Sinistä unta tummanpuhuvaa
[00:21.18] Ja se sai meidät näyttämään hyvältä
[00:27.98] Sinä puit seinät täyteen saavutuksia
[00:31.10] Vuosikertaviini surullisii ajatuksia
[00:34.20] Sanoit meil ei oo itseämme kummempaa
[00:41.36] Poltimme savukkeita ranskalaiselta parvekkeelta alastomina
[00:48.43] Ja se sai meidät näyttämään hyvältä
[00:55.06] Aamulla olisimme vain varjoja toisillemme tästä yöstä
[01:01.22] Kysyin uskottaisko siis johonkin suurempaan
[01:06.95] Ja hetken maailma oli kaunis
[01:11.05] Niinkuin se laulussa voisi soida
[01:15.08] Aika pysähtyi ja meillä oli syy uskoa parempaan ja ihannoida
[01:21.48] Maailma oli kaunis
[01:24.86] Niinkuin se laulussa voisi soida
[01:28.77] Ja ohituskaistoilla menneisyys satoi sadepisaroina
[01:37.26] Olen rakastanut monia, mutten ketään niinku itseään
[01:44.72] Pelännyt sunnuntaisin yksinäistä pimeää
[01:47.51] Ja sinä kerroit tunteneesi samoin
[01:53.25] Halusin Lontooseen sinä Pariisiin
[01:56.64] Missä vastaantulijat on kasvottomii
[01:59.68] Sovimme nähdään puolimatkassa ja tutustutaan
[02:06.95] En enää koskaan ihastu
[02:09.89] Kuiskasit hiljaa, tiedät siitä jo liikaa
[02:14.12] Ja minä kerroin tunteneeni samoin
[02:20.58] Kaksi eksynyttä, saman taivaan alla
[02:24.43] Nukahdimme vieraina lattialla
[02:28.08] Paikkaan, jota kodiksi kutsutaan
[02:33.15]
[03:02.35] Ja kun heräsin päivä oli vaihtunut
[03:05.53] Sinä olit ilmaan haihtunut
[03:07.87] Löysin lattialta viestin siinä luki kaunokirjaimin kiitos
[03:15.77] Ja kun heräsin päivä oli vaihtunut
[03:19.25] Sinä olit ilmaan haihtunut
[03:21.56] Löysin lattialta viestin siinä luki kaunokirjaimin kiitos
[03:27.76] Ja hetken maailma oli kaunis
[03:31.55] Niinkuin se laulussa voisi soida
[03:35.46] Aika pysähtyi ja meillä oli syy uskoa parempaan ja ihannoida
[03:42.22] Maailma oli kaunis
[03:45.29] Niinkuin se laulussa voisi soida
[03:49.03] Ja ohituskaistoilla menneisyys satoi sadepisaroina
[03:55.65] Maailma oli kaunis
[03:59.04] Niinkuin se laulussa voisi soida
[04:02.98] Aika pysähtyi ja meillä oli syy uskoa parempaan ja ihannoida
[04:09.53] Maailma oli kaunis
[04:12.92] Niinkuin se laulussa voisi soida
[04:16.84] Ja ohituskaistoilla menneisyys satoi sadepisaroina
[04:22.60]