Yö Kerran Unhoa Annoit

Yö kerran unhoa annoit,
väsyneenä kun helmaasi jäin.
Minut unten maille sä kannoit,
sadun kauniin unessa näin.

Minä näin jälleen katseesi tuon armahan,
hymyn suloisen kirsikkasuun.
Uskoin silloin onnehen varmaan,
uskoin unelmiin ja haaveiluun.

Yö kallis sinua kaipaan,
unta kaunista satujen maan.
Aatos liitää onneni aikaan,
muistot sinne ne kuljettaa.

Minä näin jälleen katseesi tuon armahan,
jälleen hymyilee kirsikkasuu.
Valo täyttää iltani harmaat,
surut synkät jo pois unhoittuu.
Valo täyttää iltani harmaat,
surut synkät jo pois unhoittuu.