Pilvilinna

Rappukäytävä soi: "Sä oot kusipää!".
Ovi läjähtää, et tänne jää.
Mut siinä seisoo yksin sekopäänä,
tietää naapurit ruutua hiljentää.
Mies murtuu kyyneleet poskillaan ja polvillensa rojahtaa,
avaa postiluukun, sisään tuijottaa.
Tääkö on meidän satumaa?
Haaveet haavoittuu, uupuu, veltostuu, sammuu.
Pieni poika, syntynyt onnelaan, heti haluaa kokeilla rajojaan.
Vielä uskoo, toivoo, rakastaa, unelmaelämä odottaa.
Hän kadulla kasvaa ja voimistuu, ehkä liikaa brassaa, innostuu.
Jokin väärä ele, ivahuuto, kuuluu: "Perkele!", kylmyy punainen suu.
Haaveet haavoittuu, uupuu, veltostuu, sammuu.
Nuori nainen, tuomittu, veressään virtaa aikapommi,
edessään yksi pitkä marssi kuolemaan,
yliannos noutajaa huiputtaa.
Tyttö töötit keittää, vyön kiristää, ja valmistautuu lähtemään.
Vaan ennen kuin aivonsa sumentuu, räjähtää tajuntaan keltainen kuu.
Haaveet haavoittuu, uupuu, veltostuu, sammuu.
Haaveet haavoittuu, uupuu, veltostuu, sammuu.