Home 🎬 Bollywood 🎵 Pakistani 🎤 English Pop

Kissanpäivät

👤 Anssi Kela 🎼 Nummela ⏱️ 4:08
🎵 1312 characters
⏱️ 4:08 duration
🆔 ID: 18356663

📜 Lyrics

Kesä alkoi olla lopuillaan
Kissanpennut täytyi hukuttaa
Ahti säkkiin sulloi pentueen
Otti mut kaverikseen
Sanottu ei sanaakaan
Hiljaa aloin soutamaan

Ahti ajoi ammatikseen
Kutsui pikku kisällikseen
Nyt siinä istui murheissaan
Tahtonut ei tappaa kissojaan
Ja järvi oli hiljainen
Sysimustaa vesi sen

Mutta silloin oli kissanpäivät
Silloin kissat henkiin jäivät
Ei ollut meistä tappajiksi
Jäätiin viattomiksi
Vaan nykyisin on kaikki toisin
Nykyisin on kaikki toisin
Ja muistoja vain kissanpäivät
Ne kauan sitten taakse jäivät
Aa-a-a-aa-a-a-aa

Parin päivän päästä lähdettiin
Talveksi takas kaupunkiin
Kissanpennut vielä silitin
Sitten linja-autoon kiipesin
En tiennyt kaiken muuttuneen
Ajanjakson päättyneen

Vuoden päästä viimeisen
Kesän vietin soudellen
Kuulunut en enää maisemiin
Kyllästynyt olin kissoihin
Nyt Helsinkiä kaipasin
Ei ollut Ahti enää in

Mutta ennen oli kissanpäivät
Ennen kissat henkiin jäivät
Ei ollut meistä tappajiksi
Jäätiin viattomiksi
Vaan nykyisin on kaikki toisin
Nykyisin on kaikki toisin
Ja muistoja vain kissanpäivät
Ne kauan sitten taakse jäivät
Aa-a-a-aa-a-a-aa

Mutta silloin oli kissanpäivät
Silloin kissat henkiin jäivät
Ei ollut meistä tappajiksi
Jäätiin viattomiksi
Vaan nykyisin on kaikki toisin
Nykyisin on kaikki toisin

⏱️ Synced Lyrics

[00:13.69] Kesä alkoi olla lopuillaan
[00:16.89] Kissanpennut täytyi hukuttaa
[00:20.03] Ahti säkkiin sulloi pentueen
[00:23.40] Otti mut kaverikseen
[00:26.76] Sanottu ei sanaakaan
[00:33.09] Hiljaa aloin soutamaan
[00:39.07] Ahti ajoi ammatikseen
[00:42.39] Kutsui pikku kisällikseen
[00:45.64] Nyt siinä istui murheissaan
[00:48.70] Tahtonut ei tappaa kissojaan
[00:52.41] Ja järvi oli hiljainen
[00:58.49] Sysimustaa vesi sen
[01:02.88]
[01:15.72] Mutta silloin oli kissanpäivät
[01:19.42] Silloin kissat henkiin jäivät
[01:22.50] Ei ollut meistä tappajiksi
[01:25.63] Jäätiin viattomiksi
[01:28.35] Vaan nykyisin on kaikki toisin
[01:32.00] Nykyisin on kaikki toisin
[01:34.82] Ja muistoja vain kissanpäivät
[01:37.82] Ne kauan sitten taakse jäivät
[01:40.95] Aa-a-a-aa-a-a-aa
[01:46.41]
[01:56.82] Parin päivän päästä lähdettiin
[02:00.16] Talveksi takas kaupunkiin
[02:03.20] Kissanpennut vielä silitin
[02:06.19] Sitten linja-autoon kiipesin
[02:09.55] En tiennyt kaiken muuttuneen
[02:15.98] Ajanjakson päättyneen
[02:22.09] Vuoden päästä viimeisen
[02:25.46] Kesän vietin soudellen
[02:27.94] Kuulunut en enää maisemiin
[02:31.24] Kyllästynyt olin kissoihin
[02:34.44] Nyt Helsinkiä kaipasin
[02:40.44] Ei ollut Ahti enää in
[02:45.91]
[02:57.58] Mutta ennen oli kissanpäivät
[03:01.34] Ennen kissat henkiin jäivät
[03:04.51] Ei ollut meistä tappajiksi
[03:07.67] Jäätiin viattomiksi
[03:10.12] Vaan nykyisin on kaikki toisin
[03:13.62] Nykyisin on kaikki toisin
[03:16.34] Ja muistoja vain kissanpäivät
[03:19.56] Ne kauan sitten taakse jäivät
[03:22.67] Aa-a-a-aa-a-a-aa
[03:27.31]
[03:36.79] Mutta silloin oli kissanpäivät
[03:40.58] Silloin kissat henkiin jäivät
[03:43.62] Ei ollut meistä tappajiksi
[03:46.62] Jäätiin viattomiksi
[03:49.58] Vaan nykyisin on kaikki toisin
[03:52.78] Nykyisin on kaikki toisin
[03:59.10]

⭐ Rate These Lyrics

Average: 0.0/5 • 0 ratings