Tätä oli elämäni
🎵 785 characters
⏱️ 1:56 duration
🆔 ID: 4593976
📜 Lyrics
Minä nousin aamulla ja vedin housut jalkaan
Kuljin matkan töihin ja ryhdyin töitä tekemään
Sitten ruokatunnilla minä menin ruokalaan
Söin kalapuikkoja ja poltin kaksi tupakkaa
Tätä oli elämäni
Näin kaikki rullas
Päivästä päivään
Kunnes kuulin kutsumuksein
Eräänä kesäiltana iski salama päähäni
Vei tajun kaniin ja lähti kauas etelään
Minä jäin nukkumaan, enkä nähnyt unta
Olin hiljaa maassa kunnes kuolin pois
Tätä oli muutokseni
Näin kaikki sattui
Päivänä eräänä
Ryhdyin rokkia soittamaan
Minä ostin kitaran ja perustin mun bändin
Minä soitin kompin ja toiset pojat säesti
Minusta tuli tähti ja pääsin taivaalle
Nyt öisin loistan muita kirkkaammin
Tätä oli elämäni
Näin kaikki sattui
Päivänä eräänä
Tein tästä biisin

⏱️ Synced Lyrics
[00:02.82] Minä nousin aamulla ja vedin housut jalkaan
[00:07.93] Kuljin matkan töihin ja ryhdyin töitä tekemään
[00:12.07] Sitten ruokatunnilla minä menin ruokalaan
[00:18.67] Söin kalapuikkoja ja poltin kaksi tupakkaa
[00:22.14] Tätä oli elämäni
[00:25.86] Näin kaikki rullas
[00:30.31] Päivästä päivään
[00:34.06] Kunnes kuulin kutsumuksein
[00:38.68] Eräänä kesäiltana iski salama päähäni
[00:43.86] Vei tajun kaniin ja lähti kauas etelään
[00:48.75] Minä jäin nukkumaan, enkä nähnyt unta
[00:53.34] Olin hiljaa maassa kunnes kuolin pois
[00:57.84] Tätä oli muutokseni
[01:02.40] Näin kaikki sattui
[01:06.98] Päivänä eräänä
[01:09.74] Ryhdyin rokkia soittamaan
[01:15.29] Minä ostin kitaran ja perustin mun bändin
[01:20.04] Minä soitin kompin ja toiset pojat säesti
[01:24.38] Minusta tuli tähti ja pääsin taivaalle
[01:30.02] Nyt öisin loistan muita kirkkaammin
[01:34.46] Tätä oli elämäni
[01:39.05] Näin kaikki sattui
[01:42.66] Päivänä eräänä
[01:46.32] Tein tästä biisin
[01:52.25]